perjantai 21. tammikuuta 2011

Tarrat teinivuosilta...

Sattuipa tässä yhtenä päivänä käsiini mappi, johon olin 
säästellyt tarroja, aforismeja, lehtileikkeitä ym.
Tytöt innostuivat kovasti löydöstäni ja halusivat 
tietenkin liimata tarroja, kiiltokuvia ja niitä kaikki ihme juttuja,
joita olin säästellyt.
Annoin koko repertuaarin heidän huostaansa.

Ja voih, 
kuinka mua otti melkein sydämestä,
 kun hartaudella vaalittu Levi´s -tarra ja Coca Cola-tarra
sai uuden paikan kaikkien muiden 
mitättömien tarrojen joukosta.
Ei minkäänlaista kunnioitusta minun suurella sydämellä säästämiäni tarroja kohtaan! 
Muistan hyvin, 
kuinka UPEITA juuri nuo kaksi tarraa olivat.
Niitä EI voinut liimata mihinkään, vaan ne piti säästää...ja säästeltyä on tullut :)





Se oli sitä 90-luvun alkua...
Suhtautuukohan tämän päivän  yläkouluikäinen porukka samalla intohimolla ja
 "kunnioituksella" tarroihin??
Tuskimpa? 
Tai ehkä joku?

Noh, 
nyt ne hienoimmat ja vähemmänkin hienot tarrat
ovat liimattu ja sillä selvä! 
Pitkään on iloa noista tarroista ollutkin.
Kolmevuotiaalla ei liimailuissaan ole päätä eikä häntää, 
mutta seitsemän vuotias osaa jo vähän miettiä miten liimailee. 

Teinkö tyhmästi kun annoin tarrat liimailtavaksi?
Nythän mitään "arvostusta" tarroja kohtaan ei pääse ede muodostumaan, koska 
noita tarroja on monia ja niitä saa mielinmäärin liimata...  

Tsih hih, onko tarrojen "arvostaminen" tärkeää? 
Ehkä tärkeintä on, 


että äiti voi rauhassa päivittää blogia ja
 feisbuukkia,  kun lapsilla riittää puuhaa tarrojen kanssa. !!

Jees, nyt nauttimaan perjantai-illan fiiliksistä :)
-Piia 

5 kommenttia:

Tarja kirjoitti...

Voi vitsi - mäkin muistan noi tarrankeräykset (noh, mulla tosin se oli 80-luvun puolella....). "Pahimpana" aikana kierrettiin ympäri kaupunkia eri liikkeissä kyselemässä saadaanko liikkeen mainostarroja :) :) Siihen aikaan tuli fillaroitua muutenkin pitkiäkin matkoja, joka paikkaan piti mennä fillarilla, ei vanhemmat kuskanneet...

-T

Anonyymi kirjoitti...

Mekin kierrettiin kerjäämässä tarroja, kuten vanhemmat hieman toruvastikin touhuistamme puhuivat. Tallessa taitavat olla, jos vain tietäisi missä. Tarrojen lisäksi kerättiin myös hedelmissä olevia tarroja yhden keittiökaapin sisäoveen, mutta keitiöremontti vei joskus oven ja mittavan kokoelman mennessään.

Terkut koko poppoolle!
S + T

Anonyymi kirjoitti...

Mä en kyllä koskaan käyny kerjäämässä, mutta postipankista sai tarran kun tyhjensi sääästöpossua ;) aika tiuhaan tuli tyhjennettyä. Mutta tarrjoja tuli kyllä keräiltyä ja vaihdeltua kirjekavereiden kanssa.
Muistaakseni mulla ei ollu mitään ihan favorittia. Pari pehmotarraa muuten taitaa olla vanhan kirjahykkyn laatikossa vieläkin, sellainen koira ainakin jolla oli liikkuvat silmät, jonkinlaiset helmet tms.

Mutta voisihan tosta nyt jonkinlaista kunnioitusta edes odottaa kun niiden kerääminen siihen aikaan oli niin hankalaakin! ;)) tosin 3 v. ei taida ihan perustaa.

Riitta

Tarnalan poppoo kirjoitti...

IIK! taas löytyi yksi keteuden palanen lapsuudesta :D noi naamatarrat oli niin miun lemppareita . eli jos viel uumenista löytyy niin ilahduta minnuu kortilla tai tuo tullessas ku nähdään. vähän käytettykin kelpaa :D :D

hesso

Anonyymi kirjoitti...

Tarrat joo... keräilin minäkin toki tarroja joskus aikanaan ja niitähän ei siis liimailtu tosiaan mihinkään. Kaikkein päällimmäisenä on jäänyt mieleen jonkun lahjaksi tuoma hämähäkkimiespehmotarra-arkki (auts, olipa sana, onkohan yhdys-, en tiedä), joka oli ihan feivöritti. Ja suurta pään vaivaa siis aiheutti joskus se, että tarrat on tehty liimattavaksi johonkin, mutta jos liimaat, niin sitten se on siinä.

Nimim. Liimata <> säästää? (T)